|
Orient 25-mannassa palkintosijoille |
|
Kirjoittanut Pekka
|
|
11.10.2010 |
OK Orientin viestijoukkue suunnisti sijalle 24 viestisuunnistuksen suurtapahtumassa 25-mannassa viikonloppuna Ruotsissa. Eri ikäluokille suunnattu 25-osuuksinen seuraviesti kokosi jälleen huikean osanottajajoukon, sillä Tukholman pohjoispuolella Vallentunan Lötissä järjestettyyn jokasyksyiseen kansainväliseen massatapahtumaan osallistui reilut 360 joukkuetta ja siten yli 9000 suunnistajaa. Niin poika- ja tyttöjunioreista kuin eliitti- ja ikämiessuunnistajistakin koostuvia joukkueita oli Suomesta mukana lähes 60, joten OK Orientin sijoitus kahdeksanneksi parhaaksi suomalaisseuraksi oli kerrassaan erinomainen. |
|
Lue lisää...
|
|
|
Orient järjestää NORT-suunnistuksen osana maailmancupia |
|
Kirjoittanut Pekka
|
|
05.10.2010 |
|
Nordic Orienteering Tour tuo huippusuunnistajat Porvooseen kesällä 2011
Porvoolainen suunnistuksen erikoisseura OK Orient on yhdessä Suomen Suunnistusliiton kanssa saanut järjestettäväkseen vuoden 2011 Nordic Orienteering Tour’in Suomen osakilpailun osana Kansainvälisen Suunnistusliiton maailmancupia. Kilpailuihin odotetaan lähes 200 suunnistajaa noin 25 maasta. Nortiksi ristityssä rastitapahtumassa ovat mukana kaikki maailman huippusuunnistajat, sillä EU-maat Pohjoismaat kärjessä sekä Itä-Euroopan maat ovat hyvin edustettuina. Kaukaisimmat kilpailijat saapuvat Aasiasta. Nort on yksi suunnistuksen rahakisoista eli palkintorahaa on jaossa parhaiten menestyneiden kesken. |
|
Lue lisää...
|
|
|
Otto Simosas yösuunnistuksen SM-hopealle |
|
Kirjoittanut Pekka
|
|
03.10.2010 |
|
OK Orientin Otto Simosas oli ainoa mitaleille yltänyt itäuusmaalainen pihkaniska myöhään lauantai-iltana käydyissä yösuunnistuksen suomenmestaruuskisoissa Nousiaisissa. Mynämäen Pitkäsmäen yllättävänkin vaativiksi osoittautuneissa avokalliomaastoissa käydyssä kisassa Orientin 18-vuotias nuorukainen otti kauden toisen SM-hopeansa käytyään 8,4 km:n radalla jännittävän taiston mestaruudesta kultaa lopulta napanneen Rajamäen Rykmentin Miika Suomisen kanssa. Nuorten miesten välinen ero oli maalissa 1.40. |
|
Lue lisää...
|
|
|
Suunnistuksen Oravatonni ja Kymen rastiviesti |
|
Kirjoittanut Pekka
|
|
28.09.2010 |
|
Suunnistuksen Oravatonnin voitosta kisattiin Mynämäellä
Nuorten suunnistajien perinteinen kauden päätöstapahtuma Oravatonni kisattiin viikonloppuna Paijulan maastoissa Mynämäellä. Mahtavan joukon eri junioriluokkien suunnistajia vuosittain kokoavan yhteispistekilpailun voiton vei jo useasti aiemminkin laajan juniorityönsä voimaa esitellyt Tampereen Pyrintö. Kakkoseksi nousi tänä vuonna hienosti laajalla junioririntamalla kehittynyt Helsingin Suunnistajat. Kolmas oli myös vahvana kasvattajaseurana tunnettu Kangasalan SK. OK Orient oli matkassa hieman kapeammalla junioriedustuksella ollen lopulta kuitenkin sijalla 14. Ilahduttavaa itäuusmaalaisittain oli muutamat hienot suoritukset, joista ykköseksi nousi OK Orientin Emil Seveliuksen upea voitto sarjassa H12. |
|
Lue lisää...
|
|
|
Vuorinen ikämiesten hopealle, Bäckman eliittisarjan viides |
|
Kirjoittanut Pekka
|
|
21.09.2010 |
|
OK Orientin Johan Bäckman SM-keskimatkan viides
Asikkalan Raikkaan Minna Kauppi ja Paimion Rastin Kim Fagerudd suunnistivat keskimatkan suomenmestareiksi lauantaina Sammaliston vaativassa ja märässä maastossa Orimattilassa. Kaupin mestaruus oli odotettu, sillä maailmanmestarin kunto on ollut vakuuttava kesän MM-kisojen jälkeenkin. Fageruddin mestaruus tuli sen sijaan pienenä yllätyksenä, vaikka mies on ollut maajoukkuetason suunnistaja jo pitkään ja jäi viime kesän MM-kisajoukkueesta vain täpärästi varamieheksi. |
|
Lue lisää...
|
|
|
Orientin Topi Penttinen suunnisti SM-pronssille |
|
Kirjoittanut Pekka
|
|
09.09.2010 |
OK Orientin Topi Penttinen oli ainoa SM-mitalille yltänyt itäuusmaalainen suunnistaja viikonloppuna Raaseporin Backgrändin maastoissa käydyissä suunnistuksen pitkien matkojen SM-kisoissa ottaen pronssia tiukan tasaisessa nuorten miesten sarjassa H20. |
|
Lue lisää...
|
|
|
Orientin Johan Bäckman Huippuliigan finaalin kolmonen |
|
Kirjoittanut Pekka
|
|
31.08.2010 |
|
OK Orientin Johan Bäckman suunnistuksen Huippuliigan finaalin kolmonen
OK Orientin Johan Bäckman ylsi kauden parhaaseen suoritukseensa lauantaina suunnistetussa Huippuliigan finaalissa sijoittumalla huippujännittävässä kaksiosaisessa kisassa kolmannelle sijalle. Inkoon Kopparnäsin pienipiirteinen ja todella vaativaksi osoittautunut maasto tarjosi sopivat puitteet kovatasoiselle eliittikisalle. |
|
Lue lisää...
|
|
|
OK Orient FSOM-suunnistuksen pääsarjojen mitalirohmu |
|
Kirjoittanut Pekka
|
|
16.08.2010 |
|
Porvoolaisseura OK Orient oli viikonloppuna Ahvenanmaalla käytyjen ruotsinkielisen suunnistusliiton FSO:n mestaruuskisojen todellinen mitaliromu etenkin pääsarjojen osalta. Aivan Maarianhaminan lähistöllä Jomalan maastoissa käydyissä kolmipäiväisissä kisoissa suunnistettiin sprintti- ja pitkän matkan sekä viestien mestaruuksista. |
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Pekka
|
|
24.06.2010 |
Porvoolaisseura OK Orientin Otto Simosas valittiin Tanskan Aalborgissa heinäkuussa pidettäviin suunnistuksen nuorten MM-kisoihin matkaavaan joukkueeseen. Koko alkukauden vahvoja esityksiä eri testikilpailuissa esittänyt 18-vuotias suunnistuslahjakkuus varmisti käytännössä paikkansa kaksi viikkoa sitten pidetyissä pitkien matkojen karsintakilpailuissa Porin Yyterissä mutta valintaa saatiin vielä odottaa keskiviikkona käyden sprinttimatkan testikisan jälkeen. Otto sijoittui sprintin karsinnassa kolmanneksi mutta ei ollut parhaimmillaan loppukilpailuissa. Tämä ei kuitenkaan pudottanut erittäin varman kuvan itsestään antanutta Orientin suunnistajaa kisakoneesta, vaan hän ryhmän yhtenä kuopuksena matkaa muutaman viikon kuluttua kohti ensimmäisiä MM-kisojaan. |
|
Lue lisää...
|
|
|
Tampereen Pyrintö Venlojen viestin valtiatar |
|
Kirjoittanut Pekka
|
|
21.06.2010 |
|
Lauantai-iltapäivän hienoissa olosuhteissa kytäjällä suunnistetun neliosuuksisen Venlojen viestin voiton vei vakuuttavasti Tampereen Pryrintö, joka näin kirkasti viime vuotisen kolmossijansa himoittuun ykköstilaan. Itäuusmaalaisseuroista OK Orientin ykkösjoukkue oli viestissä sijalla 145 joukkueella Henrika Wiksten, Emma Simosas, Charlotta Linnaila ja Sanni Lepola. Jos ennakkoon odotettiin sijoitusta 100 parhaan joukkoon, Usmin Jaanankallion fyysisesti ja suuunnistuksellisesti vaativa maasto oli porvoolaisille tällä kertaa liian kova haaste. Joukkueen epätasaisesta suorituksesta erottuivat Emman ja Charlotan hyvät suunnistukset ja sijoitusten kohennukset toisella ja kolmannella osuudella. Orientin kakkosjoukkue Hilla Lamminpää, Vilma Lamminpää, Emmi Hasu ja Jonna Bäckman oli sijoituksellaan 174 vain reilut seitsemän minuuttia ykkösjoukkueen perässä. |
|
Lue lisää...
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>
|