|
Maastossa mahdollisuus 2008-2009
Hankesuunnitelman tiivistelmä 19.5.2008
1. Lähtökohta
Nuorten liikunnallisuus ja luonnontuntemus ovat huolestuttavasti vähentyneet viime vuosien aikana. Samanaikaisesti koulujen opetussuunnitelmissa näiden asioiden merkitys on korostunut:
”Oppilas osaa liikkua luonnossa opetuskarttaa hyväksi käyttäen. Oppilas osaa suunnistaa karttaa ja kompassia apuna käyttäen sekä tietää jokamiehen oikeuksista ja velvollisuuksista” (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004).
Myös hallitusohjelman mukainen lasten ja nuorten liikuntaohjelma osoittaa tarpeen lasten ja nuorten liikunnan ja liikunnallisuuden lisääminen.
Koulujen rooli kylän tai alueen keskipisteenä on kasvanut ja kasvaa tulevaisuudessa entisestään. Koulu ja sen lähiympäristö tarjoavat huomattavan mahdollisuuden niin lähiliikunnalle kuin kyläyhdistysten sekä urheiluseurojen toiminnalle.
Useat koulut ja yhdistykset ovat lähestyneet paikallisia suunnistusseuroja ja ilmaisseet tarpeen päivittää tai laatia uusia karttoja. Nykyaikainen kartta luokin erinomaisen mahdollisuuden koulun lähiympäristön monipuoliseen hyödyntämiseen:
-
Käyttäminen opetuksen tukimateriaalina useissa eri aineissa sekä päiväkotien ja iltapäiväkerhojen liikuntaleikeissä.
-
Koulupihan ja sen lähiympäristön kehittäminen lähiliikuntapaikkana.
-
Koulualueen käyttäminen vapaa-ajan liikunnassa esim. nuorisoliikunnassa ja kuntosuunnistuksissa.
-
Yhdistystoiminnan, esim. kyläyhdistysten, tukeminen erilaisissa tapahtumissa.
-
Työpaikkaliikuntaryhmät, vanhukset ja erityisryhmät voivat hyödyntää moninaisesti karttaa liikuntaan ja virkistykseen.
Valtakunnan tasolla yhtenä tämän hetken haasteena on merkittävä pula osaavista kartantekijöistä. Tulevaisuudessa alan hallitsevilla henkilöillä olisi erinomainen mahdollisuus työllistää itsensä yrittäjinä tarjoamalla palveluitaan esim. kunnille ja kaupungeille. Tätä kehitystä tulisikin tukea tarjoamalla nuorille kesätöitä kartantekijöinä.
Kuntien palvelurakenneuudistuksen linjausten mukaisesti Porvoon kaupunki ja OK Orient ovat käyneet syksyn 2007 aikana neuvotteluja yhteistyön tiivistämisestä. Tarkoituksena on vastata edellä mainittuihin haasteisiin ja etsiä uusia toimintamalleja liikuntapalveluiden tuottamiseen kasvukeskuksen alueella.
2. Kohderyhmät ja hyödynsaajat
Projektin kohderyhmänä ovat:
- Peruskoulun vuosiluokkien 1-9 oppilaat sekä ala- ja yläkoulujen liikuntaa opettavat opettajat Porvoon seudun Leader alueella, yhteensä noin 2600 lasta nuorta.
- Hankkeessa työllistyvät nuoret ja nuoret aikuiset.
- Paikalliset yhdistykset, yritykset sekä urheiluseurat.
- Muut karttoja hyödyntävät tahot.
3. Tavoitteet
- Lisätä nuorten kiinnostusta kartanpiirtämiseen ja tarjota heille kesätöitä kotiseudullaan.
- Etsiä yrittäjyydestä kiinnostuneita nuoria ja kannustaa heitä yrittäjyyteen.
- Luoda uusia yrityksiä Itä-Uudellemaalle.
- Luoda uusi malli tukemaan kunnan tarjoamien palveluiden tuottamista yrittäjien ja urheiluseurojen kanssa.
- Luoda toimintamalli, jota voidaan hyödyntää laajemmin koko itäisen Uudenmaan alueella.
- Lisätä lasten ja nuorten liikkumista ja kiinnostusta luontoon.
- Vastata koulujen ja yhdistysten karttatarpeisiin.
- Lisätä koulun lähiympäristön hyödyntämismahdollisuuksia.
- Lisätä koulujen ja urheiluseurojen välistä yhteistyötä.
- Järjestää kouluilla kouluajan ulkopuolisia Rastiseikkailuja, joihin osallistuvat Porvoon seudun Leader alueella olevien ala- ja yläkoulujen oppilaita sekä heidän opettajiaan.
- Piirtää ajantasaiset koulukartat kaikkien Porvoon Leader alueella olevien koulujen lähialueista ja ulkoilukartat keskeisistä virkistysalueista, yhteensä 32 km² ja 38 karttaa.
4. Toteutus
Projektin työvaiheisiin sisältyvät toimihenkilöiden kouluttaminen sekä karttojen laatiminen. Lisäksi hanke toteuttaa kouluajan ulkopuolella tapahtuvia Rastiseikkailuja. Hanke käynnistyy 1.2.2008 ja päättyy 31.12.2009.
4.1. Toimihenkilöiden kouluttaminen
Kehittämisprojekti käynnistyy huhtikuussa 2008, jolloin OK Orient kouluttaa hankkeeseen osallistuvat henkilöt. Koulutuksen sisällöt käsittelevät niin maastokartoitusta, kartanpiirtämistä kuin koulusuunnistustapahtuman järjestämistä.
4.2. Karttojen laatiminen
Maastokartoitus ja karttojen piirtäminen tapahtuu vuosien 2008 ja 2009 aikana. Vuonna 2008 kartoitetaan kahdeksan aluetta ja vuonna 2009 kahdeksan aluetta. Kartoitetut alueet sisältävät 18 pihakarttaa kouluista sekä opetuskartan (16) jokaisen koulun lähialueesta. Suuremmista alueista (7) tehdään lisäksi kartta suuremmalla mittakaavalla. Koulukarttojen lisäksi laaditaan kaksi ulkoilukarttaa: Äggskär ja Karilasand/Sondby.
| Vuonna 2008 laadittavat kartat |
|
Vuonna 2009 laadittavat kartat |
| Kråkö |
Hinthaara/Hindhår |
|
Saxby skola |
Tolkkinen/Tolkis |
| Kerkkoo |
Ilola/Illby |
|
Sannäs skola |
Kulloo/Kullo |
| Suomenkylä |
Hamari/Pääskytie |
|
Grännäs skola |
Ebbo/Epoo |
| Gammelbacka skola |
Tuorilan koulu |
|
Äggskär |
Karilasand |
4.3. Koulujen Rastiseikkailut
- Karttojen avulla kouluille järjestetään kouluajan ulkopuolisia tapahtumia, joiden tarkoituksena on tukea koulun lähiympäristön monipuolisempaa hyödyntämistä.
- Käytännössä tämä tapahtuu koulukohtaisten, muutaman tunnin mittaisten Rastiseikkailujen avulla. Tapahtumien järjestämiseen osallistuvat OK Orientin juniorit sekä täysi-ikäiset jäsenet.
- Rastiseikkailut toteutetaan syksyllä 2008 sekä keväällä ja syksyllä 2009 karttojen valmistumisen jälkeen.
- Rastiseikkailujen toteuttamisen tarkemmasta aikataulusta sovitaan koulujen kanssa.
|
|
|
|
|
|
Maaseuturahasto
|
Leader+
|
TE-keskus
|
Silmu ry
|
|