Advertisement

Etusivu
Junnujen testiviikonloppu 26.-27.11.2011
Kirjoittanut Jannike   
04.12.2011
Suunnistusliitto käynnisti syksyllä 2011 kehityshankkeen yhteistyössä seurojen kanssa. Hankkeen tavoitteena on kehittää 11–15-vuotiaiden harjoittelun sisältöjä seuroissa. Orient on mukana hankkeessa, johon Suunnistusliitto valitsi mukaan 12 seuraa.

Orient aloitti hankkeen testiviikonlopulla, johon osallistui lauantaina kolmisenkymmentä junnua ja liuta yläikäistä junnua (-;

Aamulla Hamarin urheilikentällä juostiin vauhtikestävyysharjoitus, jonka pituus ikäryhmästä riippuen oli 3-5km + verryttelyt (tulokset etusivulla). Iltapäivällä klo 13:00 jatkettiin Herculeksen majalla Tolkkisissa, jossa juostiin maastossa vauhtikestävyysharjoitus. Harjoituksen pituus ikäryhmästä riippuen oli 2,5-10km. Maastossa kierrettiin rataa rasteineen tietyssä järjestyksessä. Ensin tutustuttiin rataan verrytellen ja sen jälkeen juostiin sama rata uudelleen "täysillä" 1-3 kertaa. Tulokset läytyvät etusivulla.

Seuraavana päivänä 17 junnua kokoontuivat klo 12:00 Urheiluhallissa Porvoossa. Harjoituksena kuntotestejä ja liikkuvuustestejä sisätiloissa. Harjoitukset kestivät klo 16:00 saakka. Kaikki testin tehneet pääsivät päivän päätteeksi uimahalliin uimaan (ja rentoutumaan). Testeihin osallistui myös Suunnistusliiton sparraaja Suvi Pelkonen, joka kirjoitti liiton nettisivuille seuraavaa: Ok Orient piti testiviikonlopun 26.-27.11. Janika Liitiäinen, Janina Salo ja Linnea Johansson pitivät eniten kuntopallon heitosta. Kestävyyssukkulajuoksu ja sisupunnerrus olivat tiukimpia testejä - mutta kivaa on ollut, tuumasivat tytöt. Niklas Salon ja Ville Varjolaakson mielestä 5-loikka oli paras testi. Sisupunnerrus oli kaikkein haastavin, kertoivat pojat.
Testin toteuttaneet valmentajat totesivat, että testien ohjeisiin kannattaa perehtyä huolella. Testitulosten arvioinnissa tulee aina huomioida nuorten eriaikainen kehittyminen. Jokainen vertailee vain omia tuloksia.

Testitulokset jokainen on voinut täyttää nettiin Kasva urheilijaksi testisivuille: Jos et ehtinyt mukaan tämän viikonlopun aikana, voit osallistua testeihin myöhemmin. Elämänrytmitestiin voi osallistua vaikka heti osoitteessa www.kasvaurheilijaksi.fi/nuorisuomi/. Rekisteröydy ensin. Valmentajan nimen kohdalle täytä Anne Johansson. Käy kuittaamassa rekisteröytyminen sähköpostissasi. Kirjaudu: Käytä käyttäjätunnuksena "nimimerkkiä" ja salasanan saat sähköpostiisi klikkaamalla "unohtuiko salasana". Hae sähköpostistasi salasana ja aloita täyttäminen. Ainakin Lunan mielestä testin täyttäminen on ollut palkitsevaa ja hauskaa.

Taustaa: Suunnistusliitto käynnisti syksyllä 2011 kehityshankkeen yhteistyössä seurojen kanssa. Hankkeen tavoitteena on kehittää 11–15-vuotiaiden harjoittelun sisältöjä seuroissa. Orient on mukana hankkeessa, johon SSL valitsi mukaan 12 seuraa. Hankkeessa seurojen tukimuotoja ovat hankepäivät, sparraajien konsultointi ja seurakäynnit. Seuramme sparraaja on Suvi Pelkonen VeVestä. Orientissa hankkeesta vastaa Jari Johansson, Anne Johansson, Pasi Liitiäinen, Jussi Aumo sekä Junnuryhmä. 12.11. SSL järjesti ensimmäisen hankepäivän Helsingissä. Anne ja Virpi osllistuivat päiville, jossa sovittiin mm alustavasti yhteistyöstä Espoon Suunnan kanssa esim. yhteisen harjoituspäivän muodossa sekä testiviikonlopun pitämisestä junnuillemme. Sen lisäksi Orient päätti painottaa seuraavia kohtia junnuvalmennuksessa:

1. Seuran ydinharjoitusten rakenteen, sisällön ja toteutuksen kehitystyö.

2. Yksilöllisten ja eriyttävien toimintatapojen löytäminen ryhmätoiminnassa (henkilökohtainen ohjaus / valmennus, harjoitusten eriyttäminen, yksilölliset ”kotiläksyt”).

3. Yhdessä nuorten kanssa konkreettisten keinojen löytäminen omaehtoisen liikkumisen ja harjoittelun lisäämiseksi.
Lisää aiheesta sekä kasva urheilijaksi -testistä Orientin junnujen näkökulmasta: www.ssl.fi/SSL/sslwww.nsf/sp?open&cid=Nuoriso

Kasva Urheilijaksi -testit on suunniteltu 11-15-vuotiaille. Monipuolisuutta mittaava ominaisuustesti palautteineen laittaa nuoret miettimään omaa tekemistään, koska tulos kertoo kannustavasti, mikä ominaisuus on hyvä ja mitä kannattaisi kehittää. Keväällä voi jälleen tehdä testit ja katsoa, miten kehitystä on tapahtunut.

Suunnistus on noussut Kasva Urheilijaksi -testisivutolle rekisteröityneiden käyttäjien määrässä sijalle kaksi lajien välisessä rankingissa. Testi sopiikin mainiosti mittaamaan ominaisuuksia, jotka eivät näy suunnistustuloksessa tai testijuoksutuloksessa.

Ominaisuustestin lisäksi nuoret voivat tehdä sivustolla elämänrytmitestin. Siinä täytetään viikon ajan nettipäiväkirjaan mm. syöminen, nukkuminen ja liikunta. Päivittäin testin tekijä saa pikapalautetta ja viikon päätteeksi kattavamman palautteen. Terveellinen elämänrytmi onkin urheilullisen elmäntavan perusta.











 
< Edellinen   Seuraava >