Haaga-Helian opiskelijat huolehtivat suunnistuksen maailmancupin markkinoinnista.
Porvoossa kesäkuussa järjestettävä suunnistuksen maailmancup lähestyy. Se tietää entistä tiiviimpää rupeamaa myös kuudelle Haaga-Helian opiskelijalle Porvoossa. He huolehtivat Nordic Orienteering Tourin markkinoinnista ja tiedottamisesta. - Onhan tämä tosi mielenkiintoista, hankkeen projektipäällikkö, opiskelija Minna McLean sanoo. Hän myöntää, että kaiken hoitaminen koulutyön sivussa tuo omat haasteensa. Tunteja kertyy luultavasti satoja. Toisaalta mahdollisuus on ainutkertainen, sillä kovin moni ei pääse käsiksi vastaavaan tapahtumaan edes työurallaan. - Aluksi, kun lähdimme tätä tekemään, niin emme varmaan edes käsittäneet kuinka iso tapahtuma tämä on, McLean sanoo. Tekijät ovat oppineet uutta ja kokeneet yllätyksiä pitkin matkaa. Huomioon on pitänyt ottaa niin yleisö, suunnistajat sekä muut sidosryhmät.
Kuuden opiskelijan porukkaan kuuluva Annemari Mäkinen on myös mielissään ainutlaatuisesta mahdollisuudesta. Hän pitää siitä, että hän on päässyt viemään käytäntöön koulussa opittua. - Todella mielenkiintoista. Minulle tulee käyttöä tässä myös sille, mitä olen aikaisemmin opiskellut, Mäkinen kertoo ja toteaa opiskelleensa audiovisuaalista viestintää ja graafista suunnittelua. Hänen käsialaansa ovat tapahtuman julisteet ja flyerit. Mäkisen ja McLeanin lisäksi markkinointia puurtavat haagahelialaisista Jana Smirnova, Nicole Huikko, Jonis Mahmutllari ja Minh Tran. Tästä porukasta on löytynyt myös tärkeää kielitaitoa, jota on aktiivisesti hyödynnetty.
Projekti ei ole myöskään täysin pelkkää markkinointia ja tiedottamista. Opiskelijoiden käsissä on syntynyt muutakin. Luvassa on leikkimielisiä, mutta suunnistukseen liittyviä tapahtumia. - Meillä on mukana tässä muun muassa lasten aarrekarttasuunnistus, joka järjestetään Runebergin puistossa, McLean kertoo ja uskoo, että tapahtumasta tulee hauska. Lisäksi halukkaat pääsevät testaamaan maailmacupin reittejä Haaga-Helian yleisösuunnistuksessa Kokonniemessä. - Siinä voi juosta joko miesten tai naisten alkukarsintaradan. Pääsee huippujen jalanjäljille, McLean sanoo. Yleisöllä on myös mahdollisuus osallistua Vartin tarinasuunnistukseen Vanhassa-Porvoossa. Siinä etsitään paikkoja tai yksityiskohtia kaupunginosasta kuvien perusteella. - Kaikki yleisösuunnistukset tapahtuvat kello 15 - 19, McLean mainitsee. - Toivottavasti saamme houkuteltua väkeä tänne laajalta alueelta. Tapahtuma on kuitenkin tarkoitettu koko perheelle, Mäkinen lisää.
Vartti Itä-Uusimaa on yhteistyökumppani 16.6. Porvoossa järjestettävässä Nordic Orienteering Tour -osakilpailussa.
Kuva (): Projektipäällikkö Minna McLean ja Annemari Mäkinen toivovat yleisöryntäystä ja hyvää säätä Porvooseen.































